OP Ryhmä työnantajana

OP Ryhmä työnantajana

OP Ryhmä on asiakkaidensa omistama, Suomen suurin finanssiryhmä. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. OP Ryhmän muodostavat itsenäiset osuuspankit sekä niiden omistama keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Yli 2 miljoonaa omistaja-asiakasta omistavat osuuspankit ja sitä kautta koko OP Ryhmän, jonka palveluksessa työskentelee noin 13 000 henkilöä.

OP Ryhmän visio on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, työntekijöiden että kumppaneiden näkökulmasta. Ryhmän toiminta perustuu osuustoiminnallisuuteen – yhdessä tekemiseen ja menestyksen jakamiseen asiakkaidemme kanssa yhteisön tarpeita täyttäen.

Merkityksellistä työtä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja
Me OP Ryhmässä teemme merkityksellistä työtä. Nykypäivänä merkitys nousee paitsi arjen kumppanuudesta myös roolista yhteiskunnassa ja perinnöstä, jonka jätämme tuleville sukupolville. Perinteistä ja arvoista nousevan historiamme innostamina rakennamme uutta OP:ta.

Työn merkitys nousee roolistamme yhteiskunnallisena vaikuttajana. OP:lla työsi on merkityksellistä itsellesi ja muille. Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden olla osa yhteiskunnallisesti sitoutunutta, tiiviisti aikaansa seuraavaa ja arvojaan vahvasti todeksi elävää työyhteisöä, jolle hullultakin tuntuva idea on aina ponnahduslauta innovaatioihin ja uusiin tapoihin auttaa asiakkaitamme arjessa. Jokainen työpäivä on työtä paremman Suomen puolesta.

Monenlaisia uramahdollisuuksia

OP Ryhmän liiketoiminta on jaettu kolmeen liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat Vähittäispankki, Yrityspankki sekä Vakuutus. Tarjoamme asiakkaillemme maan kattavimman ja monipuolisimman pankki-, sijoitus- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden sekä parhaat keskittämisedut. Olemme paikallinen toimija, jonka palvelut ovat saatavilla sekä monipuolisten digitaalisten kanavien että kattavan konttoriverkoston kautta.

Liiketoimintasegmenttien lisäksi OP Ryhmän osaamiskeskukset tuottavat erilaisia prosesseja ja palveluita liiketoiminnan ja pankkien tueksi. Osaamiskeskuksia ovat Kehittäminen ja teknologiat, HR, Talous- ja keskuspankki, Viestintä ja vastuullisuus, Riskienhallinta, Lakiasiat ja compliance, Perintä ja luotonvalvonta, Talousrikollisuuden torjunta sekä Sisäinen tarkastus.

Tuotamme ja kehitämme modernien pankki-, varallisuudenhoito- ja vakuutuspalveluiden lisäksi myös asumisen ja isännöinnin palveluja ja palvelukokonaisuuksia yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.

Ryhmässämme työskentelee monien eri alojen osaajia finanssialan ammattilaisista, kovan luokan kehittäjistä ja ketteristä muutoksentekijöistä aina asiakaspalvelun ammattilaisiin. Tuemme henkilöstöämme henkilökohtaiseen kasvuun ja urakehitykseen asiantuntijoina. Meillä pääset rakentamaan asiantuntijuuttasi ja kehittämään vahvuuksiasi monipuolisten työtehtävien parissa. Meillä ei siis ole yhtä ainoaa tapaa olla OP:lainen – meitä on hyvin monenlaisia niin koulutuksen, osaamisen kuin kokemuksenkin näkökulmasta.

Meitä kaikkia tarvitaan voidaksemme kehittyä maailman parhaaksi. Tule mukaan.

Johtamista vailla vertaa

OP Ryhmä haluaa tarjota asiakkailleen parasta asiakaskokemusta. Tärkein onnistumisen avain tällä matkalla on työntekijäkokemus – toisin sanoen se millä fiiliksellä OP:laiset työskentelevät, kohtaavat asiakkaita ja rakentavat tulevaisuuden OP:ta. Tässä kaikessa keskeisessä asemassa on itseohjautuva toimintamalli ja jatkuvan oppimisen varmistaminen moniosaajatiimeissä. Muutos kohti itseohjautuvaa asiakasarvovirtojen äärelle keskittyvää organisaatiota edellyttää entistä suurempaa itsensäjohtamista ja yhdessä työskentelyn taitoja jokaiselta OP:laiselta. Johtajan tulee näyttää suuntaa ja mahdollistaa jokaisen työntekijän ja tiimin menestyksen. Erinomaisella yhteistyöllä ja itseohjautuvalla toimintatavalla mahdollistamme työntekijäkokemuksen sekä sen, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä riippumatta siitä, missä hetkessä ja kanavassa he kohtaavat OP:n.

Meillä johtamisen roolissa olevan tehtävänä on mahdollistaa onnistuminen ja poistaa esteitä. Luomme ja vaalimme kulttuuria, jossa tiimit rakentavat tulevaisuuden OP:ta itseohjautuvasti yhteisen vision pohjalta. Meillä tiimit määrittävät itsenäisesti toimintatapansa ja toimintansa reunaehdot. Jokainen työntekijämme saa hyödyntää vahvuuksiaan ja erilaisuuttaan toteuttaakseen yhdessä määritellyt tavoitteet. Tässä johtaja toimii suunnan näyttäjänä.

 OP:lainen johtamiskulttuuri perustuukin OP Johtamisen ja ketterän perusteisiin – eli läpinäkyvyyteen, asiakasarvovirtaan, moniosaamiseen, itseohjautuvuuteen ja avoimuuteen, mikä mahdollistaa jokaisen OP:laisen parhaan mahdollisen osaamisen hyödyntämisen.

Henkilöstöedut

OP Ryhmä tarjoaa henkilöstölleen laajat henkilöstöedut, jotka saattavat vaihdella yksiköstä riippuen. Kehitämme palkitsemistapoja jatkuvasti yhdessä henkilöstömme kanssa. Osa eduista päätetään vuosittain. 

Tyypillisiä henkilöstöetuja ovat työterveyshuolto, lounasetu, harrastusten tukeminen, vanhempainvapaa, eläke-etuudet, alennukset pankki- ja vakuutuspalveluista sekä lisävakuutusturva työtapaturman tai ammattitaudin varalta. 

Hakutulokset: "". Sivu 1 / 1, tulokset 1 - 61 / 61
Tehtävä Maakunta / Alue Sijainti Tehtäväalue Sort descending
Nollaa
Johtaja, Varallisuudenhoidon lakiasiat
Johtaja, Varallisuudenhoidon lakiasiat Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Ylin johto
Kehittämispäälliköitä prosessijohtamisen ja Lean-työn pariin, Palvelutuotannon tuki, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Product Owner, Monetary Transactions, Core Banking System tribe 18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Data Engineer, OP Markets
Data Engineer, OP Markets Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Data Analyst, Vahinkovakuutuksen datakyvykkyydet, Pohjola Vakuutus (Helsinki) 18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Controller, Vähittäispankin Business Control (määräaikaisuus) 18 Uusimaa Helsinki, FI Talous
Product Specialist, OP Markets
Product Specialist, OP Markets Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta
Business Developer, Data & Migration
Business Developer, Data & Migration Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Products and services development
Aluejohtaja, Yritysasiakkaat, Alueelliset palvelut, Pohjola Vakuutus, Seinäjoki, Vaasa 12 Pohjanmaa Vaasa, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusjohtaja, OP Ylä-Pirkanmaa
Asiakkuusjohtaja, OP Ylä-Pirkanmaa Virrat, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Virrat, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja, yritysasiakkuudet, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Rahoituspäällikkö/-asiantuntija, OP Maaninka 15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja/asiakkuusasiantuntija 17 Satakunta Rauma, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusasiantuntija, OP Lounaisrannikko
Asiakkuusasiantuntija, OP Lounaisrannikko Laitila, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Laitila, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, OP Kerimäki
Asiakkuusneuvoja, OP Kerimäki Savonlinna, FI 04 Etelä-Savo
04 Etelä-Savo Savonlinna, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusasiantuntija/-päällikkö, HA-rahoitus 11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Rahoituspäällikkö, Henkilöasiakkaiden rahoitus, OP Järvi-Häme 16 Päijät-Häme Asikkala, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Product Owner, Vakuusarviointi
Product Owner, Vakuusarviointi Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, OP Koitin-Pertunmaa 04 Etelä-Savo Pertunmaa, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakasneuvojia pankin peruspalveluihin Porvooseen, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakasneuvoja, Pohjolan OP
Asiakasneuvoja, Pohjolan OP Kemijärvi, FI 10 Lappi
10 Lappi Kemijärvi, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/ -asiantuntija, Pohjolan OP 10 Lappi Muonio, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusasiantuntija/-neuvoja, OP Vakka-Auranmaa
Asiakkuusasiantuntija/-neuvoja, OP Vakka-Auranmaa Mynämäki, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Mynämäki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusjohtaja, Pohjolan OP
Asiakkuusjohtaja, Pohjolan OP Rovaniemi, FI 10 Lappi
10 Lappi Rovaniemi, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, puhelin- ja verkkopalvelu, OP Vakka-Auranmaa 19 Varsinais-Suomi Aura, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija Mikkeli, FI 04 Etelä-Savo
04 Etelä-Savo Mikkeli, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja
Asiakkuusneuvoja Kouvola, FI 09 Kymenlaakso
09 Kymenlaakso Kouvola, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Tapahtumatuottaja, OP Uusimaa
Tapahtumatuottaja, OP Uusimaa Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Markkinointi ja viestintä
Luotonvalvoja, määräaikainen työtehtävä (Helsinki, Tampere, Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI Luotonhallinta
Juristi, OP Uusimaa
Juristi, OP Uusimaa Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Lakiasiat
Data Lead, OP-Henkivakuutus (Helsinki)
Data Lead, OP-Henkivakuutus (Helsinki) Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Korvaustoiminta
Vakuutusneuvoja, Pohjola Vakuutus (Kotka, Kouvola) 09 Kymenlaakso Kotka, FI Korvaustoiminta
Kiinteistövälittäjä
Kiinteistövälittäjä Akaa, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Akaa, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kiinteistönvälittäjä
Kiinteistönvälittäjä Raisio, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Raisio, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Valmentaja, OP Koti Itä-Suomi (Mikkeli/Joensuu) 04 Etelä-Savo Mikkeli, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kiinteistönvälittäjä
Kiinteistönvälittäjä Raasepori, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Raasepori, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kiinteistönvälittäjä
Kiinteistönvälittäjä Tampere, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Tampere, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kiinteistönvälittäjä, LKV
Kiinteistönvälittäjä, LKV Pori, FI 17 Satakunta
17 Satakunta Pori, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kiinteistönvälittäjä LKV, OP Koti Itä-Suomi 04 Etelä-Savo Mikkeli, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Senior Integration Developer, Azure and D365 CRM 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Senior Developer, D365 CRM
Senior Developer, D365 CRM Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Product Owner, FinOps (Helsinki or Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Palvelupäällikkö, Yrityspankin järjestelmät 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Solution Analyst, Henkilöasiakasrahoitus ja asumisen palvelut (määräaikainen 9/2024-12/2025) 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Solution Analyst, Omaisuudenhoidon D365 CRM kehitystiimiin 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Product Owner, Cloud Awareness and Competence 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Solution Analyst, Document and Data Processing 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Product Owner, Cloud Integration Engineering 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Product Owner, Cloud Journey & Success (Helsinki/Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Senior Developer, Cloud Solution Lifecycle Management (Helsinki/Oulu) 14 Pohjois-Pohjanmaa Oulu, FI ICT
Senior Developer, Cloud Journey and Success (Helsinki/Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Senior Developer, Cloud Analytics and DataOps (Helsinki/Oulu) 14 Pohjois-Pohjanmaa Oulu, FI ICT
Developer ja Senior Developer, Vahingonhoito Digitaaliset kanavat (Helsinki/Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Senior Developer, Payment services (Helsinki/Oulu) 14 Pohjois-Pohjanmaa Oulu, FI ICT
Specialist, HR Technology, Integrations
Specialist, HR Technology, Integrations Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI HR
Specialist, HR Technology, Payroll Systems 18 Uusimaa Helsinki, FI HR
Senior Payroll Specialist/Senior Palkka-asiantuntija 18 Uusimaa Helsinki, FI HR
Senior Sourcing Lead, Helsinki tai Tampere 18 Uusimaa Helsinki, FI Hankinta
Fastighetsförmedlare
Fastighetsförmedlare Raasepori, FI 18 Nyland
18 Nyland Raasepori, FI Fastighetsförmedling och -förvaltning
Luottojohtaja (OP Kaakkois-Suomi, Lappeenranta, Kouvola, Kotka) 02 Etelä-Karjala Lappeenranta, FI Asiakaspalvelun tuki
Asiakkuusneuvoja (OP Kaakkois-Suomi, Lappeenranta, Kouvola, Imatra, Kotka) 02 Etelä-Karjala Lappeenranta, FI Asiakaspalvelun tuki