Osuuspankit

Asiakkaidensa omistamat osuuspankit

OP Ryhmä on asiakkaidensa omistama, Suomen suurin finanssiryhmä. Meillä on koko maan kattavin ja monipuolisin palveluverkosto. Yli sata itsenäistä ja paikallista osuuspankkia tarjoavat laaja-alaisia pankki- ja vakuutuspalveluita kotitalous- ja pk-yritysasiakkaille, maa- ja metsätalousasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Osassa pankkeja on saatavilla myös vakuutuspalveluita sekä OP Kodin palveluita. Käy täältä tutustumassa osuuspankkeihin.

Osuuspankkien perustehtävä on edistää omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Osuuspankit käyttävät tuloksensa asiakkaiden hyväksi keskittämisetuina ja muina taloudellisina etuina sekä palvelukyvyn ylläpitona ja kehittämisenä.

Toimintamme perustuu osuustoiminnallisiin arvoihin, vahvaan vakavaraisuuteen ja osaavaan riskienhallintaan.  Asiakasomisteisina toimijoina meillä on liiketoimintaroolin rinnalla toinen, vahva yhteisöllinen rooli - OP Ryhmä on ollut mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa jo lähes 120 vuoden ajan.

Uramahdollisuudet osuuspankeissa

Osuuspankeissa on monenlaisia uramahdollisuuksia, riippuen pankin tarjoamista palveluista sekä kokoluokasta. Yleisimmät roolit pankeissa ovat asiakas- ja asiakkuusneuvojan tehtävät asiakasrajapinnassa. Neuvojamme varmistavat, että asiakkaamme saavat ensiluokkaista palvelua ja parhaat ratkaisut erilaisiin tarpeisiinsa. Asiakkaiden parissa työskentelevät asiantuntijamme työskentelevät monenlaisten asioiden, kuten päivittäispankkipalveluiden, rahoituksen sekä sijoittamisen palveluiden parissa niin kasvotusten kuin sähköisten kanavien kautta. Näiden lisäksi osuuspankeissa on erilaisia päällikkö- ja johtajatason tehtäviä, kuten myyntipäällikön, rahoitus- tai luottojohtajan tehtävät sekä pankinjohtajan tehtävä. Pankista riippuen, erilaisia rooleja saattaa olla useampia, joista yleisimmät sijoittuvan hallinnon ja/tai markkinoinnin tehtävien pariin.

Hakutulokset: "". Sivu 1 / 1, tulokset 1 - 29 / 29
Tehtävä Maakunta / Alue Sort ascending Sijainti Tehtäväalue
Nollaa
Harjoittelija/kesätyöntekijä, OP Etelä-Karjala (Lappeenranta ja Imatra) 02 Etelä-Karjala Lappeenranta, FI Kesätyö
Asiakkuusneuvoja
Asiakkuusneuvoja Lappeenranta, FI 02 Etelä-Karjala
02 Etelä-Karjala Lappeenranta, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Pankkilakimies
Pankkilakimies Seinäjoki, FI 03 Etelä-Pohjanmaa
03 Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki, FI Lakiasiat
Arviointiasiantuntija
Arviointiasiantuntija Kajaani, FI 05 Kainuu
05 Kainuu Kajaani, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Asiakkuusneuvoja
Asiakkuusneuvoja Jokioinen, FI 06 Kanta-Häme
06 Kanta-Häme Jokioinen, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, henkilöasiakasrahoitus 08 Keski-Suomi Jyväskylä, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuuspäällikkö/-asiantuntija, henkilöasiakasrahoitus 08 Keski-Suomi Jyväskylä, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Varainhoitaja, OP Private
Varainhoitaja, OP Private Jyväskylä, FI 08 Keski-Suomi
08 Keski-Suomi Jyväskylä, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakas- ja asiakkuusneuvoja / Pohjolan OP 10 Lappi Rovaniemi, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija Kangasala, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Kangasala, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija Kangasala, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Kangasala, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Kiinteistönvälittäjä LKV
Kiinteistönvälittäjä LKV Ikaalinen, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Ikaalinen, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, OP Polvijärvi
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, OP Polvijärvi Polvijärvi, FI 13 Pohjois-Karjala
13 Pohjois-Karjala Polvijärvi, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Riskienhallinta- ja compliancepäällikkö, OP Polvijärvi 13 Pohjois-Karjala Polvijärvi, FI Riskienhallinta
Asiakkuusasiantuntija
Asiakkuusasiantuntija Pudasjärvi, FI 14 Pohjois-Pohjanmaa
14 Pohjois-Pohjanmaa Pudasjärvi, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusasiantuntija
Asiakkuusasiantuntija Kuopio, FI 15 Pohjois-Savo
15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja
Asiakkuusneuvoja Kuopio, FI 15 Pohjois-Savo
15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusasiantuntija
Asiakkuusasiantuntija Kuopio, FI 15 Pohjois-Savo
15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusasiantuntija
Asiakkuusasiantuntija Kuopio, FI 15 Pohjois-Savo
15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuuspäällikkö
Asiakkuuspäällikkö Kuopio, FI 15 Pohjois-Savo
15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija Orimattila, FI 16 Päijät-Häme
16 Päijät-Häme Orimattila, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Varainhoitaja, OP Häme (Lahti & Hämeenlinna) 16 Päijät-Häme Lahti, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, OP Eura
Asiakkuusneuvoja, OP Eura Eura, FI 17 Satakunta
17 Satakunta Eura, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, yritysrahoitus, OP Ylä-Uusimaa (useita paikkakuntia) 18 Uusimaa Askola, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Kiinteistönvälittäjä, OP Koti Uusimaa (useita paikkakuntia) 18 Uusimaa Helsinki, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Asiakkuuspäällikkö, Maa- ja metsätalouspalvelut 19 Varsinais-Suomi Turku, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja / Asiakkuusasiantuntija, OP Lounaisrannikko 19 Varsinais-Suomi Masku, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Juristi
Juristi Uusikaupunki, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Uusikaupunki, FI Lakiasiat
Asiakkuuspäällikkö
Asiakkuuspäällikkö Uusikaupunki, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Uusikaupunki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu