OP Ryhmä työnantajana

OP Ryhmä on asiakkaidensa omistama, Suomen suurin finanssiryhmä. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. OP Ryhmän muodostavat itsenäiset osuuspankit sekä niiden omistama keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Yli 2 miljoonaa omistaja-asiakasta omistavat osuuspankit ja sitä kautta koko OP Ryhmän, jonka palveluksessa työskentelee noin 13 000 henkilöä.

OP Ryhmän visio on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, työntekijöiden että kumppaneiden näkökulmasta. Ryhmän toiminta perustuu osuustoiminnallisuuteen – yhdessä tekemiseen ja menestyksen jakamiseen asiakkaidemme kanssa yhteisön tarpeita täyttäen.

Merkityksellistä työtä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja
Me OP Ryhmässä teemme merkityksellistä työtä. Nykypäivänä merkitys nousee paitsi arjen kumppanuudesta myös roolista yhteiskunnassa ja perinnöstä, jonka jätämme tuleville sukupolville. Perinteistä ja arvoista nousevan historiamme innostamina rakennamme uutta OP:ta.

Työn merkitys nousee roolistamme yhteiskunnallisena vaikuttajana. OP:lla työsi on merkityksellistä itsellesi ja muille. Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden olla osa yhteiskunnallisesti sitoutunutta, tiiviisti aikaansa seuraavaa ja arvojaan vahvasti todeksi elävää työyhteisöä, jolle hullultakin tuntuva idea on aina ponnahduslauta innovaatioihin ja uusiin tapoihin auttaa asiakkaitamme arjessa. Jokainen työpäivä on työtä paremman Suomen puolesta.

Monenlaisia uramahdollisuuksia

OP Ryhmän liiketoiminta on jaettu kolmeen liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat Vähittäispankki, Yrityspankki sekä Vakuutus. Tarjoamme asiakkaillemme maan kattavimman ja monipuolisimman pankki-, sijoitus- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden sekä parhaat keskittämisedut. Olemme paikallinen toimija, jonka palvelut ovat saatavilla sekä monipuolisten digitaalisten kanavien että kattavan konttoriverkoston kautta.

Liiketoimintasegmenttien lisäksi OP Ryhmän osaamiskeskukset tuottavat erilaisia prosesseja ja palveluita liiketoiminnan ja pankkien tueksi. Osaamiskeskuksia ovat Kehittäminen ja teknologiat, HR, Talous- ja keskuspankki, Viestintä ja vastuullisuus, Riskienhallinta, Lakiasiat ja compliance, Perintä ja luotonvalvonta, Talousrikollisuuden torjunta sekä Sisäinen tarkastus.

Tuotamme ja kehitämme modernien pankki-, varallisuudenhoito- ja vakuutuspalveluiden lisäksi myös asumisen ja isännöinnin palveluja ja palvelukokonaisuuksia yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.

Ryhmässämme työskentelee monien eri alojen osaajia finanssialan ammattilaisista, kovan luokan kehittäjistä ja ketteristä muutoksentekijöistä aina asiakaspalvelun ammattilaisiin. Tuemme henkilöstöämme henkilökohtaiseen kasvuun ja urakehitykseen asiantuntijoina. Meillä pääset rakentamaan asiantuntijuuttasi ja kehittämään vahvuuksiasi monipuolisten työtehtävien parissa. Meillä ei siis ole yhtä ainoaa tapaa olla OP:lainen – meitä on hyvin monenlaisia niin koulutuksen, osaamisen kuin kokemuksenkin näkökulmasta.

Meitä kaikkia tarvitaan voidaksemme kehittyä maailman parhaaksi. Tule mukaan.

Johtamista vailla vertaa

OP Ryhmä haluaa tarjota asiakkailleen parasta asiakaskokemusta. Tärkein onnistumisen avain tällä matkalla on työntekijäkokemus – toisin sanoen se millä fiiliksellä OP:laiset työskentelevät, kohtaavat asiakkaita ja rakentavat tulevaisuuden OP:ta. Tässä kaikessa keskeisessä asemassa on itseohjautuva toimintamalli ja jatkuvan oppimisen varmistaminen moniosaajatiimeissä. Muutos kohti itseohjautuvaa asiakasarvovirtojen äärelle keskittyvää organisaatiota edellyttää entistä suurempaa itsensäjohtamista ja yhdessä työskentelyn taitoja jokaiselta OP:laiselta. Johtajan tulee näyttää suuntaa ja mahdollistaa jokaisen työntekijän ja tiimin menestyksen. Erinomaisella yhteistyöllä ja itseohjautuvalla toimintatavalla mahdollistamme työntekijäkokemuksen sekä sen, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä riippumatta siitä, missä hetkessä ja kanavassa he kohtaavat OP:n.

Meillä johtamisen roolissa olevan tehtävänä on mahdollistaa onnistuminen ja poistaa esteitä. Luomme ja vaalimme kulttuuria, jossa tiimit rakentavat tulevaisuuden OP:ta itseohjautuvasti yhteisen vision pohjalta. Meillä tiimit määrittävät itsenäisesti toimintatapansa ja toimintansa reunaehdot. Jokainen työntekijämme saa hyödyntää vahvuuksiaan ja erilaisuuttaan toteuttaakseen yhdessä määritellyt tavoitteet. Tässä johtaja toimii suunnan näyttäjänä.

 OP:lainen johtamiskulttuuri perustuukin OP Johtamisen ja ketterän perusteisiin – eli läpinäkyvyyteen, asiakasarvovirtaan, moniosaamiseen, itseohjautuvuuteen ja avoimuuteen, mikä mahdollistaa jokaisen OP:laisen parhaan mahdollisen osaamisen hyödyntämisen.

Henkilöstöedut

OP Ryhmä tarjoaa henkilöstölleen laajat henkilöstöedut, jotka saattavat vaihdella yksiköstä riippuen. Kehitämme palkitsemistapoja jatkuvasti yhdessä henkilöstömme kanssa. Osa eduista päätetään vuosittain. 

Tyypillisiä henkilöstöetuja ovat työterveyshuolto, lounasetu, harrastusten tukeminen, vanhempainvapaa, eläke-etuudet, alennukset pankki- ja vakuutuspalveluista sekä lisävakuutusturva työtapaturman tai ammattitaudin varalta. 

Hakutulokset: "". Sivu 1 / 2, tulokset 1 - 70 / 97
Tehtävä Sort descending Maakunta / Alue Sijainti Tehtäväalue
Nollaa
Varainhoitaja, Henkilöasiakkaiden vaurastuminen, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Vakuutusmatemaatikko, Helsinki
Vakuutusmatemaatikko, Helsinki Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Talous
Teknologiajohtamisen Business Controller 18 Uusimaa Helsinki, FI Talous
Technical Architect, SAP Finance
Technical Architect, SAP Finance Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
System Product Owner, Vahinkovakuutuksen järjestelmät 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Svenskspråkiga Kundrådgivare, Kundserviceteamet för privatkunder, Pohjola Försäkring (Vasa) 12 Österbotten Vaasa, FI Försäljning och skötsel av kundrelationer/privatku
Sourcing lead
Sourcing lead Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Solution Analyst, Data Quality
Solution Analyst, Data Quality Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Solution Analyst, Asumisen rahoituksen data 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Sijoitusasiantuntija/ -päällikkö, OP Rymättylä
Sijoitusasiantuntija/ -päällikkö, OP Rymättylä Naantali, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Naantali, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Senior Test Engineer, Performance (Oulu/Helsinki) 14 Pohjois-Pohjanmaa Oulu, FI ICT
Senior Specialist, Metadata
Senior Specialist, Metadata Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Senior Solution Analyst, Luottoriskienhallinnan järjestelmät 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Senior Solution Analyst, Cards System-team 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Senior Risk Analyst (Helsinki, Tampere, Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI Risk management
Senior Risk Analyst (Helsinki, Tampere, Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta
Senior Product Owner, rahavirrat ja käyttöpääoma, verkkopalvelut 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Senior IT-palveluhallinnan asiantuntija, Service Control Center 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Senior ESG tai ESG Specialist, OP Vähittäispankki 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Senior Developer, Integrations
Senior Developer, Integrations Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
SAS Developer, Risk Management Development 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Risk Analyst trainee
Risk Analyst trainee Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Risk management
Risk Analyst trainee
Risk Analyst trainee Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta
Rahoitusneuvottelija / -asiantuntija
Rahoitusneuvottelija / -asiantuntija Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Rahoitusasiantuntija/-päällikkö
Rahoitusasiantuntija/-päällikkö Turku, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Turku, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Quantitative Analyst Trainee
Quantitative Analyst Trainee Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Risk management
Prosessien ja automatisaation asiantuntija, Helsinki 18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta
Product Owner, Raportoinnin ja analysoinnin kehittäminen 18 Uusimaa Helsinki, FI Hankinta
Product Owner, Diversity, Equity, and Inclusion 18 Uusimaa Helsinki, FI HR
Product Owner
Product Owner Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Process Owner, Configuration Management (Helsinki tai Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Pankkilakimies
Pankkilakimies Seinäjoki, FI 03 Etelä-Pohjanmaa
03 Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki, FI Lakiasiat
Pankkijuristi, OP Pietarsaaren seutu
Pankkijuristi, OP Pietarsaaren seutu Pietarsaari, FI 12 Pohjanmaa
12 Pohjanmaa Pietarsaari, FI Lakiasiat
Pankkijuristi / Lakipalveluasiantuntija
Pankkijuristi / Lakipalveluasiantuntija Forssa, FI 06 Kanta-Häme
06 Kanta-Häme Forssa, FI Lakiasiat
Palvelupäällikkö, Markets-alueen järjestelmät 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Markkinointisuunnittelija, OP Koti Pirkanmaa 11 Pirkanmaa Tampere, FI Markkinointi ja viestintä
Luottoriskiasiantuntija/-päällikkö
Luottoriskiasiantuntija/-päällikkö Tampere, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Tampere, FI Riskienhallinta
Luottoriskianalyytikko
Luottoriskianalyytikko Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta
Luottojohtaja, OP Yrityspankki
Luottojohtaja, OP Yrityspankki Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Luotonhallinta
Luottoasiantuntija, OP Lounais-Suomi
Luottoasiantuntija, OP Lounais-Suomi Loimaa, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Loimaa, FI Luotonhallinta
Luotonvalvojia, Tampere, Helsinki tai Oulu 11 Pirkanmaa Tampere, FI Luotonhallinta
Luotonvalvojia, Helsinki, Tampere tai Oulu 18 Uusimaa Helsinki, FI Luotonhallinta
Lead Developer, Document and Data processing 18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Lead Developer, Core Banking System Integrations (Helsinki/Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Lead Developer, Ajoneuvovakuutus
Lead Developer, Ajoneuvovakuutus Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Kvantitatiivinen analyytikko -trainee
Kvantitatiivinen analyytikko -trainee Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta
Kundchef
Kundchef Vaasa, FI 12 Österbotten
12 Österbotten Vaasa, FI Försäljning och skötsel av kundrelationer/företag
Kundansvarig / Kundexpert
Kundansvarig / Kundexpert Vaasa, FI 12 Österbotten
12 Österbotten Vaasa, FI Försäljning och skötsel av kundrelationer/privatku
Korvausneuvoja, OP-Henkivakuutus
Korvausneuvoja, OP-Henkivakuutus Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Korvaustoiminta
Kirjanpitäjiä (Määräaikaisuus)
Kirjanpitäjiä (Määräaikaisuus) Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Talous
Kiinteistönvälittäjä, OP Koti Uusimaa (useita paikkakuntia) 18 Uusimaa Helsinki, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kiinteistönvälittäjä
Kiinteistönvälittäjä Raasepori, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Raasepori, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kielitaitoisia Asiakasneuvojia, Pohjola Vakuutus (Vaasa) 12 Pohjanmaa Vaasa, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Juristi, sopimusasiat
Juristi, sopimusasiat Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Lakiasiat
Junior Visual Designer
Junior Visual Designer Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Markkinointi ja viestintä
IT-palveluhallinnan asiantuntija, Service Control Center 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
IT-, riskienhallinta- ja liiketoimintaosaajia OP Ryhmään Sisäisen tarkastuksen tehtäviin 18 Uusimaa Helsinki, FI Sisäinen tarkastus
Head of Business Control, Corporate Banking 18 Uusimaa Helsinki, FI Talous
Harjoittelija, Asiakasneuvoja
Harjoittelija, Asiakasneuvoja Askola, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Askola, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Hallinnollinen isännöitsijä
Hallinnollinen isännöitsijä Raahe, FI 14 Pohjois-Pohjanmaa
14 Pohjois-Pohjanmaa Raahe, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Fastighetsförmedlare
Fastighetsförmedlare Raasepori, FI 18 Nyland
18 Nyland Raasepori, FI Fastighetsförmedling och -förvaltning
ESG Specialist, Asiakaskokemus, Pohjola Vakuutus, Helsinki tai Tampere 18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Data Scientist, Generative AI team (Helsinki/Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Data Scientist, ESG
Data Scientist, ESG Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Data Analyst, Digitaalinen liiketoiminta ja markkinointi, Pohjola Vakuutus, Helsinki tai Tampere 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Data Analyst
Data Analyst Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta
Compliance Officer/ Senior Compliance Officer, Pakotteet 18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta
Compliance Officer/ Senior Compliance Officer, AML 18 Uusimaa Helsinki, FI Compliance
Competence Lead, Solution Analysts (Helsinki tai Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Business Developer, Financial Crime Prevention 18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta