Kehittäminen ja Teknologiat
Haluaisitko olla mukana kehittämässä tuotteita miljoonien suomalaisten käyttöön ja nähdä, miten tulevaisuuden palveluja kehitetään asiakaslähtöisesti tuhansien alan osaajien voimin? Vaikka olemmekin jo yli 100-vuotias organisaatio, teemme kuitenkin kehittämistä modernisti tuoden arkea helpottavia menetelmiä, pilvipalveluita sekä automaatiota osaksi toimintaamme. OP:n kesädevaajana pääset työskentelemään op.fi:n ja OP Mobiilin parissa saaden erinomaisia oppeja alkavalle urallesi. Ylläpidämme ja parantelemme jo olemassa olevia rakenteita, mutta myös kehitämme paljon uutta, joten tarjolla olevia devaustehtäviä on laaja valikoima.
Kesätyöntekijänä työskentelet Junior Developer-roolissa, jossa työtehtäväsi koostuvat hieman tiimistä riippuen mm. ohjelmistotuotteen suunnittelusta ja koodaamisesta yhdessä tiimisi kanssa, teknisen ketteryyden menetelmien ja työvälineiden kehittämisestä sekä osallistumisesta tuotannon ongelmien selvittämiseen ja korjaamiseen. Toivomme sinulta aiempaa työkokemusta tai menestyksekästä harrastuneisuutta Java-koodauksesta, sillä se tulee olemaan yksi tärkeimpiä teknologioita kesäsi aikana. Lisäksi tulet hyötymään muiden meillä käytössä olevien teknologioiden osaamisesta (esim. React, AWS, Python, Scala, JavaScript & Ruby) sekä modernien ohjelmistokehitysmenetelmien tuntemuksesta. Tuothan siis selkeästi jo CV:ssäsi esille mitä teknologioita olet käyttänyt, millaisia projekteja olet tehnyt ja mikä roolisi niissä on ollut. Rekrytointiprosessin aikana teetämme koodihaasteen hakijoille, jotka etenevät prosessissa finaalivaiheseen.
Kesädevaajana pääset aidosti laittamaan kädet saveen koodauksen parissa ja konkreettisesti näkemään, millaista koodia meillä tuotetaan. Ympärilläsi tulee kesän aikana olemaan rautaisia alan ammattilaisia, jotka ovat valmiita sparrailemaan kanssasi ja nostamaan osaamistasi seuraavalle tasolle. Onnistut tehtävässä, mikäli sinulta löytyy positiivista ja ratkaisukeskeistä asennetta, joka näkyy toimeen tarttumisena ja rohkeutena alkaa selvittämään eteen tulevia haasteita myös itsenäisesti. Lisäksi toivomme sujuvaa suomen ja englannin kielitaitoa.
Kyberturvallisuuteen palkkaamme kesätyöntekijöitä Information Security -traineen rooliin Helsinkiin. Meille tietoturva on todella kriittinen osa arkeamme ja kehittämistä, joten siihen myös panostetaan paljon. Kesän aikana pääset tarttumaan toimeen, kun työskentelet OP Ryhmän turvallisuuden johtamis- ja hallintamallin kyber- ja tietoturvallisuutta koskevien linjausten ja ohjeiden parissa tuoden niitä samalla käytäntöön, seuraat regulaation vaatimuksia ja analysoit niiden vaikutusta OP:n liiketoiminnan kannata, osallistut kehityshankkeiden, projektien ja heimojen tietoturvatukeen ja ohjaukseen sekä tuet digitaalisten palveluiden kehittämistä tietoturvallisuuden osalta. Menestyt tehtävässä erinomaisesti, mikäli opiskelet tietoturvallisuutta korkeakoulussa ja olet jo kerryttänyt ymmärrystä tietoturvallisuuteen liittyvistä uhista ja uhkakuvista sekä olet tavoitteellinen ja vuorovaikutteinen persoona. Saat kesän aikana tukea kovilta kyberturvallisuuden ammattilaisilta, jotka sparrailevat kanssasi ja auttavat sinua kasvamaan allalla, jossa pääset olemaan hyvisten puolella.
Uratarinoita
Santeri, Developer-trainee / Kehittäminen ja teknologiat
Aloitin OP:lla toukokuussa 2021 Developer-traineena asiakaspalvelun viestintävälineet -tiimissä. Etsin alani kesätöitä ja halusin päästä kokemaan, mitä ohjelmistokehittäjän arki käytännössä on. Lisäksi suuremmat organisaatiot kiinnostivat vakaan maineen tuoman turvallisuuden ja laajojen urakehitysmahdollisuuksien vuoksi. Näin ollen päätin hakea OP Ryhmään.
Kesän aikana pääsin työskentelemään mitä monipuolisimpien tehtävien parissa. Alku meni pitkälti työkäytäntöihin, käytettyihin tekniikoihin ja sovellusten koodiin perehtyen, minkä jälkeen siirryin konkreettiseen kehittämiseen. Aloitin datansiirtorajapinnoista ja niiden automaatiotestauksesta, kesän loppupuolella siirryin frontend-puolen komponenttikehitykseen. Pääsin siis suoraan perehdytyksen jälkeen tekemään samoja asioita kuin vakituiset työkaveritkin, mikä oli mielestäni upeaa: sain ensimmäistä kertaa elämässäni kehittää oikeita, asiakkaiden käyttämiä sovelluksia. Lisäksi tehtäviin oli mahdollista vaikuttaa oman kiinnostuksen ja osaamisen kautta.
Mielekkäistä tehtävistä huolimatta parasta oli työyhteisö – ilmapiiri on rento ja porukassa vallitsee hyvä yhteishenki. Tiimissäni kaikki auttavat toisiaan, eikä ongelmien kanssa jää yksin. Vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta monenlaisia virtuaalitapaamisia järjestettiin – tiimilounaita unohtamatta. Kesätyöntekijät otettiin heti osaksi porukkaa eikä töihin tarvinnut ikinä lähteä leuka rinnassa.
Suosittelen lähestymään OP:ta kesätyöhakemuksella, mikäli monipuoliset tehtävät ja uudet haasteet kiinnostavat. Töissä pärjää varmasti avoimella asenteella, oma-aloitteisuudella ja halulla oppia uutta. Kokonaisuudessaan kesä ylitti odotukseni, ja sain sen aikana valtavasti uutta, arvokasta kokemusta.
Salla-Mari, Junior Developer / Kehittäminen ja teknologiat
Hain OP:lle kesätöihin tietojenkäsittelytieteen opintojeni toisena vuonna. Hakuvaiheessa muistan ajatelleeni, että haluaisin mukaan kannustavaan tiimiin ja toivoin pääseväni hyödyntämään opinnoissa saatuja taitoja sekä oppimaan uutta. Parasta työssä on ollut se, että kesätyöntekijänäkin pääsin hyvin osaksi tiimiä, työstä saa kiitosta ja se on tuntunut merkitykselliseltä. Ennakko-odotukseni työn osalta siis toteutuivat!
Työtehtäväni ovat sisältäneet pääasiassa erilaisten saavutettavuusparannusten tekemistä OP:n asuntolainahakemukselle sekä muuta frontend-ohjelmointia. Olen oppinut paljon uutta, sillä esimerkiksi nyt vasta tutustuin nettisivujen saavutettavuuteen. On ihanaa huomata, että uuden oppimiseen kannustetaan ja työtehtäviin pystyi vaikuttamaan kertomalla omista kiinnostuksen kohteista. Työssä pääsee tekemään samoja työtehtäviä, joita muutkin tiimiläiset tekevät ja työtehtäviin saa tukea aina tarvittaessa.
Tärkein oppimani asia tältä kesältä on se, että kaikkea ei oikeasti tarvitse osata ennakkoon. Hyppäsin itse suoraan käyttämään itselleni vieraampia teknologioita ja syventymään täysin uuteen aihealueeseen. Kesätyöntekijänä OP:lla pärjääkin, jos on oma-aloitteinen ja valmis oppimaan uutta. Erilaisiin mahdollisuuksiin ja työtehtäviin kannattaa tarttua ennakkoluulottomasti!